Mikä on roam.fi?
Roam.fi on jakamiseen perustuva langaton verkkoyhteisö, jonka tavoitteena on mahdollistaa käyttäjälleen nopea verkkoyhteys paikasta ja ajankohdasta riippumatta. Roam.fi on jatkumoa Tampereen ja sen ympäristökuntien yhteiselle Langaton Tampere -hankkeelle, joka siirtyi Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus - COSS ry:n koordinoitavaksi jo vuonna 2014, jolloin samalla toiminta nimettiin roam.fi:ksi ja sitä alettiin kehittämään ja laajentamaan ympäri Suomea.
Roam.fi perustuu jakamiseen – verkkoyhteisössä mukana oleva organisaatio jakaa omat langattomat tukiasemansa ja verkkoyhteytensä yhteisön käytettäväksi. Jakamisen vastineeksi organisaation jäsenet saavat käyttää vastaavasti muiden verkkoyhteisön jäsenten verkkoa maksutta koko roam.fi-verkon kattavuusalueella.
Miksi liittyä?
Roam.fi tarjoaa tunnistetun, salatun sekä arkkitehtuuriltaan helposti laajennettavissa olevan verkon, jonka toiminta on laadukasta ja turvallista. Tavoitteena on kehittää, edistää ja hyödyntää jakamistalouden uusia toimintamalleja ja yhdistää eri toimijoiden langattomat verkot yhdeksi kokonaisuudeksi. Näin voidaan vähentää yksittäisen toimijan langattomiin verkkoihin liittyviä investointitarpeita. Lisäksi roam.fi tukee älykästä kaupunkikehitystä ja edistää alueellista yhteistyötä niin kuntien, oppilaitoksien ja muiden organisaatioiden kesken sekä lisää tehokkuutta jakamalla yhteisiä resursseja. Näin voidaan taata kaikille parempia ja kattavampia palveluita.
Täysin avoimet tunnistamattomat verkot (esim. vierailijaverkot) saattavat olla helppoja ottaa käyttöön, mutta ongelmia käytettävyyden suhteen voi ilmetä verkon laadussa, toiminnallisuudessa ja tietoturvassa. Roam.fi:n käytön tarkoituksena on sujuvoittaa ja nopeuttaa langattomiin verkkoihin kirjautumista vähentämällä ylimääräisistä kirjautumisista aiheutuvaa vaivaa käyttäjälle. Roam.fi-verkkoyhteisön käyttämä WPA2/WPA3-autentikaatio on täysin yhteensopiva operaattoreiden käyttämien tunnistamistekniikoiden ja arkkitehtuurien kanssa. Tämä mahdollistaa hyvän yhteistyön operaattoreiden kanssa verkkovierailujen suhteen kattavuuden laajentamiseksi. Integrointi avoimien standardien rajapintojen kautta helpottaa verkkovierailuliitosten tekoa.
Kertakirjautumisperiaatteella roam.fi:n jäsenorganisaation alle kuuluva, olipa sitten kyseessä esimerkiksi roam.fi:ssä mukana olevan kunnan työntekijä tai vaikkapa tietyn oppilaitoksen opettaja tai opiskelija pääsevät kerran kotiorganisaationsa alueella roam.fi-verkkoon kirjauduttuaan kätevästi automaattisesti kirjautumaan päätelaitteellaan myös toisen roam.fi-jäsenorganisaation alueella kuuluvaan wifiin. Esimerkiksi vaikkapa kunnan työntekijän vierailessaan tapaamisen merkeissä toisen lähikunnan toimitiloissa tai opettajan tai opiskelijan siirtyessä työskentelemään kampusalueella toiseen rakennukseen tai kauemmaksi kokonaan toiseen oppilaitoksen toimipisteeseen.
Avoimuus
Verkkoyhteisön koordinaattorin COSS ry:n tavoitteiden mukaisesti roam.fi hyödyntää avointa teknologiaa ja edistää sen kehittymistä yhteisöllisesti. Avoimia standardeja ja tunnistusrajapintoja käyttävä roam.fi tarjoaa turvallisen, laadukkaan ja arkkitehtuuriltaan helposti laajennettavan verkon kaikille.
Roam.fi:ssä tunnistamispalvelut voi toteuttaa kaupallisilla ratkaisuilla, avoimella lähdekoodilla tai vaikka itse puusta tekemällä, kunhan vain sovitut, avoimet ja standardoidut rajapinnat täyttyvät. WLAN-verkkopalvelut, laitteet ja internet-palveluntarjoajat ovat näin vapaasti valittavissa eivätkä ole sidottuja tiettyihin toimittajiin.
Avoimuus roam.fi:ssä tarkoittaa, että kuka tahansa voi liittyä mukaan yhteisten pelisääntöjen mukaisesti, ja että kuka tahansa voi toimia palveluntarjoajana, integraattorina tai toteuttajana – kunhan sääntöjä ja avoimia rajapintoja noudatetaan. Ratkaisut ja palvelut kilpailevat laadullaan, toiminnallisuudellaan sekä käytettävyydellään, mutta takaavat silti vaihdettavuuden toisiin, samat rajapinnat toteuttaviin ratkaisuihin.
Mikäli kaipaat lisätietoja roam.fi:stä tai siihen liittymisestä, käy tutustumassa sivustoltamme löytyvään Usein kysytyt kysymykset -osioon tai voit olla meihin yhteydessä sähköpostitse roam@coss.fi niin vastaamme mielellämme henkilökohtaisesti sinua askarruttaviin kysymyksiin.
Alla listatut organisaatiot ovat jo mukana langattomassa roam.fi-verkkoyhteisössä: